Mun suhde omaan kehoon on ollut tosi monimutkainen. Ei pelkästään sen takia, että sosiaalisessa mediassa näkee vain ja ainoastaan niitä parhaimpia ja editoituja kuvia, vaan myös siksi, että mä olen aina ollut suht pienikokoinen ja saanut kuulla siitä. Mua silti satuttaa kommentti "Sä olet vähän lihonut."
Mua satuttaa kyseinen kommentti, koska mä olin hoikka lapsi, olin aina normaalipainon alapuolella, vaikka mun painokäyrä kasvoi tasaisesti suhteessa ikään. Yläasteella mä silti jostain syystä jouduin painonseurantaan ja se ahdisti mua ihan sikana. Mulle asetettiin ihan järjettömät tavoitteet: mun piti lihoa kaksi kiloa yhdessä kuukaudessa kolmen kuukauden ajan ja mun painon nousua joka kuukausi aina seurattiin. Mua uhkailtiin muun muassa sairaalalla ja sellaisella putkella, mistä pakkoruokittaisiin mua. Se ei ollut kovinkaan itsetuntoa rakentava kokemus 15-vuotiaalle nuorelle. Eikä yhtään järkevää näin jälkeen päin mietittynä, koska en mä nyt sairaalloisen laiha ollut enkä myöskään syömishäiriöinen. Ne vaan on mun geenit.
Yläasteella mä myös kuulin mun käsityön opettajalta kommentin: "Söisit jotain, tai muuten sä halkeat kahtia." Eikä tää ollut ensimmäinen tai viimeinen kommentti, jota mä kuulin yläasteella mun painosta. Esimerkiksi mun kotitalouden opettaja sanoi kerran, että mulla ei ole varaa olla nirso, kun kuihdun pian pois.
Ja arvatkaa mitä? Kun mä lihoin viime syksyn aikana vaa'an mukaan huimat viisi kiloa (joista olin itseasiassa ylpeä, koska vihdoin mä olen normaalipainoinen), sain kuulla kommentin: "Sä olet vähän päässyt lihoamaan." Mun ilo mun painosta lähti saman tien. Mulle on ollut aina todella vaikeaa saada painoa, joten mä oikeasti olin iloinen noista viidestä kilosta. Nyt en. Mun kokemusten perusteella mä en siis voi olla hoikka, mutta mä en myöskään voi olla "vähän lihonut" eli normaalipainoinen?
![]() |
Mä otin tän kuvan pari päivää sitten. Noiden lihomis kommenttien takia mä nään itseni tässä kuvassa lihavana. |
Mä loukkaannuin. Ja mulla on täysi oikeus siihen. Eniten mua suututtaa ne ihmiset, jotka ensin sanoo "Sä olet päässyt lihoamaan" ja sen jälkeen sanoo, etten mä nyt tosta voi loukkaantua. Kyllä mä voin, ja niin mä myös tein. Mun paino ei ole muiden asia. Muut ei tiedä, mitä mun painon takana on, kuinka paljon tollaset kommentit vaikuttaa muhun eikä muut voi sanoa mulle, mistä mä saan ja mistä mä en saa loukkaantua. Se. ei. mene. niin. Se ei ole ok kommentoida toisen painoa. Se ei ole ok tehdä sitä myöskään toisen selän takana. Siitä saa loukkaantua. Se ei ole ok "edes" silloin, kun kommentoidaan toisen painonpudotusta.
Joten pliis, lopetetaan painon kommentointi. Mä en koskaan tiedä, mitä toisen ihmisen elämässä on meneillään enkä mä tiedä sitä, mikä on syy painon saantiin tai sen pudotukseen. En edes silloin, vaikka luulen tietäväni ja tuntevani ihmisen. Painoa ei vain yksinkertaisesti ole ok kommentoida.
Noomi